Euroopan parlamentin sos.dem. ryhmä
29.07.2008
Tervetuloa kotisivuilleni




 
EU-parlamentti jäi kesätauolle

  • Euroopan parlamentti kesälomalla 28.7.-24.8.


  • En pyri enää jatkamaan työtäni EU –parlamentissa
  • - Olen toiminut Euroopan parlamentin jäsenenä vuodesta 1996 lähtien. Erikoisalueitani ovat olleet informaatio- ja kommunikaatiosektori, teollisuus-, tutkimus- ja energia-asiat sekä Venäjän kysymykset.
    - Olen voinut vaikuttaa sekä alan lainsäädäntöön että ohjaamaan teollisuusvaliokunnassa puolueryhmän jäsenten työtä koordinaattorina.
    - Jätän tehtävät uusille voimille pitkän päivätyön jälkeen SDP:n uudistuessa.
    - Parlamenttivaaleihin ehdolle lähteviä haluan muistuttaa siitä, että tuloksekas työ parlamentissa vaatii osaamisen lisäksi rohkeutta ja ihmissuhdetaitoja monikulttuurisuuden keskellä.

  • Gaspromille kaasumarkkinarajoitus
    Euroopan parlamentti hyväksyi selvin luvuin direktiiviehdotuksen, joka avaa jäsenmaiden kaasumarkkinat kilpailulle. Parlamentti tuki teollisuusvaliokunnan näkemystä siirtoverkonhaltijoiden ja maakaasua toimittavien yritysten omistuksen eriyttämisestä. EU -maat ja yritykset voivat valita omistuksen täydellisen eriyttämisen tai kompromissimallin väliltä. Se antaa mahdollisuuden nimetä riippumaton verkonhaltija. Direktiivi edellyttää myös, että siirtoverkon omistajia valvoo itsenäinen viranomainen. saavutettua kompromissia kaasudirektiivistä hyvänä. Teollisuusvaliokunta halusi korostaa erityisesti kuluttajansuojaa.
    (Tiedote, Strasbourg 9.7.2008)

  • Radiotaajuudet säilyvät kansallisessa päätösvallassa
    Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunta antoi uudet suuntaviivat Euroopan telelainsäädännölle. Se äänesti selvin luvuin nurin Euroopan komission ehdotukset yhteiseurooppalaisen valvontaviranomaisen perustamisesta, radiotaajuushallinnon muuttamisesta ylikansalliseksi sekä komission vallan lisäämisestä.
    - Parlamentti päätti vahvistaa kansalaisten oikeuksia ja jäsenvaltioiden omia kehitysmahdollisuuksia, sanoi Reino Paasilinna, valiokunnan PES-koordinaattori sekä viestintäverkkoja ja käyttäjien oikeuksia koskevan direktiiviehdotuksen valmistelija.
    Täysistuntoäänestyksessä syyskuussa ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia valiokunnan kantaan.
    (Tiedote, Strasbourg 8.7.2008)

  • Sähkön sisämarkkinoille uusi järjestys
    Euroopan parlamentti hyväksyi tänään selvällä enemmistöllä komission ehdotuksen sähkön tuotannon ja jakelun eriyttämisestä.
    Vaikka toinen energian sisämarkkinapaketti vuonna 2003 avasi EU:n sähkön tuottaja- ja kuluttajamarkkinoita, niin toimivia sisämarkkinoita emme ole saaneet. Useimmat maat ovat avanneet markkinansa, kilpailua on ja kuluttajien on helppo valita ja vertailla energiantoimittajiaan. Samaan aikaan toisissa maissa tämä on mahdotonta, kun vuosikymmeniä vanhoja monopoleja suojellaan. Se on johtanut kilpailun vääristymiseen, vähäisiin investointeihin sekä kohtuuttomiin kuluttajahintoihin. (Tiedote 18.6.2008)

  • Revontulille
    Epäreilu taakankanto tuhoaa hyvätkin tarkoitukset. Siksi olenkin ehdottanut, että uusiin lakeihin täytyisi saada erilliset artiklat nopeasti sovellettavista rangaistuksista. Unionin rikkomismenettely on liian hidas ja kankea, jos ryhdymme tosissamme ilmastotalkoisiin. (Kalevan kolumni 14.6.2008)

  • Vastakohtien aika tulee vastaan
    Energia- ja elintasokuilutus on käynnissä. Asiantuntijat varoittelevat maailman nälänhädästä. Meillä kotimaassa rikkaat rikastutetaan ja köyhät köyhdytetään suunnitelmallisesti (Palkkatyöläinen 25.5.2008)


  • Ruuallakin keinotellaan
    Suuret, miljardeja pyörittävät vipurahastot ovat ottaneet elintarviketeollisuuden valtaansa ja hinnoilla spekuloidaan voittojen toivossa. Markkinoille tarvitaan kansainvälistä sääntelyä, jottei talousjärjestelmä lisää nälkää ja suosi vain harvoja. Siksi myös köyhien maiden pienviljelijöitä pitäisi tukea.
    (UP-kolumni 15.5.2008)

  • Vastakohtien EU:ssa tehdään politiikkaa
    Joskus unohtuu, että Euroopan unionissakin tehdään politiikkaa. Vielä ensi vuoden kesällä käytäviin EU-vaaleihin asti unionin johdossa ovat konservatiivit niin EU-parlamentissa, ministerineuvostossa kuin komissiossakin. Oikeistolaisuus näkyy kaikessa unionin päätöksenteossa. Nyt näyttää jopa siltä, että uusliberalismitauti on tarttunut Euroopan unionin direktiivejä tulkitsevaan tuomioistuimeen (EYT). Ovathan viime aikaisissa EYT:n päätöksissä korostuneet elinkeinoelämän vapaudet työntekijöiden oikeuksien kustannuksella.
    (Stadin Ruusun kolumni 8.5.2008)

  • Sähköntuotantoyhtiöt irti siirtoverkoista
    Euroopan parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta (ITRE) äänesti tänään selvästi komission sähködirektiiviehdotuksen mukaisen kannan puolesta, joka vaatii sähkön tuotantoyhtiöitä luopumaan kokonaan sähköverkko-omistuksistaan. - Suunta on oikea, mutta siinä mentiin liian pitkälle. Tuottajayhtiöiden vähemmistöosakkuus pitäisi sallia, sillä se takaa strategisen näkemyksen sähköverkkojen kehittämisessä. (Tiedote 6.5.2008)

  • Energia- ja elintasokuilutusta
    Monet jäsenvaltiot eivät pysty tai edes halua panna uusia energialakeja täytäntöön. Epäreilu taakankanto tuhoaa aikataulun ja siksi olen ehdottanut, että pitäisi saada nopeasti aikaan sopimus riittävistä rangaistuksista. Kaikkiin ei tosin auta porkkana eikä keppi. (Kalevan kolumni 3.5.2008)

  • Suomen ja Venäjän yhteistyön keinotekoiset esteet poistettava
    Erityisesti rajahankaluudet, puutullit, Siperian ylilennot ja investointisuoja vaativat välittömiä ja tehokkaita toimenpiteitä. Huomiota yhteistyön kehittämisessä on kiinnitettävä myös liikenteen sujuvuuden kehittämiseen. Esimerkiksi Sallan ja Muurmanskin välille on luotava raideyhteys. (Tiedote 28.4.2008)

  • Reino Paasilinna suositteli eurooppalaisia sosiaalimalleja Kremlissä
    Pohjoismainen työmarkkinamalli pyrkii parantamaan talouden kilpailukykyä, mutta samalla myös tarjoamaan riittävän sosiaalisen turvan. Usein pohjoismaisen mallin kritisoidaan toimivan vain pienissä ja "hallittavissa" maissa, mutta uskon, että sen periaatteita voidaan toimivasti soveltaa muuallakin, kuten Venäjällä.. (Tiedote 25.4.2008)

  • Euroopan energiauudistus ajautuu vaikeuksiin
    Unionissa tulisi sopia riittävän suurista ja tehokkaista rangaistuksista niille jäsenvaltioille, jotka laiminlyövät oman osuutensa energia- ja ympäristöohjelman toteuttamisessa. Muuten tavoitteita ei saavuteta. (Tiedote 18.4.2008)

  • Palvelujen yksityistäminen eriarvoistaa
    Nyt monessa kunnassa oikeisto pelottelee, että EU:n vuoksi menevät kaikki kuntien liikelaitokset yhtiöitettäväksi ja syyllisiä on turha hakea kotimaasta. Tähän pelotteluun ei kannata uskoa. Päätökset siitä, mihin suuntaan meillä toimintaa kehitetään, tehdään Suomessa. Me itse päätämme edelleen, tuottaako kunta tai valtio itse palvelut tai joku muu. (UP-kolumni 3.4.2008)

  • Huippua Eurooppaan, huippua Suomeen
    Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT ei poista ongelmia, mutta se voi helpottaa niitä. EIT tarjoaa yrityssektorille uudenlaisen yhteyden koulutus- ja tutkimusyhteistyöhön, luo tilaisuuksia tutkimusten kaupalliseen hyödyntämiseen ja tiivistää yhteyksiä.(Kalevan kolumni 23.3.2008)

  • Venäjän puutullit väliaikainen toimenpide
    Puutullit ovat vain väliaikainen toimenpide ja ne voidaan poistaa samana päivänä, kun Venäjä liittyy Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi, Venäjän varapääministeri Sergei Naryshkin totesi Reino Paasilinnalle Moskovassa.(Tiedote 19.3.2008)

  • Suomelle huolia Euroopan eritahtisuudesta energiakysymyksissä
    Kaikki EU-maat eivät ole toteuttamassa EU:n päätöksiä uusiutuvien energiamuotojen osuuksissa, säästötavoitteiden tai päästöjen määrässä. Energiakysymyksissä Eurooppa on eritahtinen, minkä Suomen tulee ottaa huomioon.(Tiedote 14.3.2008)

  • Euroopan innovaatioinstituutti hyväksyttiin
    Reino Paasilinnan (sd.) mietintö Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) perustamisesta hyväksyttiin lähes yksimielisesti ja allekirjoitettiin laiksi tiistaina Strasbourgissa.
    - EIT:lle on neuvoteltu verkostomainen rakenne, jolloin syrjäisemmätkin jäsenmaat ovat tasavertaisessa asemassa. Pienen keskushallinnon ympärille rakentuu alkuvaiheessa kolme 300 - 600 hengen osaamis- ja innovointiyhteisöä. Nämä yhteisöt ovat EIT:n sydän ja niihin pääsystä kannattaa kilpailla, Paasilinna sanoo.
    (Tiedote 11.3.2008)

  • Aikaisemmat tiedotteet ja kannanotot löydät tämän linkin alta.
  •